Yksinkertaista

Pesis ja melkein mikä tahansa muukin urheilu on käytännössä melko yksinkertaista puuhaa. Aina silti puhutaan niistä monista monimutkaisista asioista, joilla on vaikutusta pelaamiseen. Toki harjoitteluun ja pelaamiseen liittyy paljon asioita, joita on harjoiteltava ja käytävä läpi sekä joista on puhuttava. Kuitenkin, peli on lopulta hyvin yksinkertaista. Joukkue joka tekee vähemmän virheitä on yleensä vahvoilla ja vie pistepotin omaan pussiinsa. Harvoin pelataan otteluita, joissa pelkät täydelliset suoritukset ratkaisisi ottelun voittajan. Jotta peli voisi olla yksinkertaista, tulee niin sanotun ”pelikirjan” olla kunnossa ja joukkueen sisäistämä. Pelikirjalla tarkoitetaan joukkueen pelitapaa ja taktiikkaa. Kun tämä hallitaan, vaaditaan enää onnistuneet suoritukset – ennen kaikkea peräkkäiset onnistuneet suoritukset. Koska vastustajaa on ennakolta tutkiskeltu, tiedetään paikat mihin iskeä. Vastustajan heikkouksia on käytettävä hyväksi. Yksinkertaisen suorittamisen takana on oltava usko ja luottamus omaan ja koko joukkueen tekemiseen. Kun pelaamisesta nauttii, löytyy myös rentous, joka edesauttaa onnistumisessa.

Pesä Ysien kausi on alkanut hyvin. Hyvin harjoitellun talven tuloksia voi jo nyt nähdä pelissä, vaikka siinä vielä paljon parannettavaa onkin. Hyvien onnistumisten taustalta löytyy kuitenkin yksinkertaisia asioita. Perään antamaton harjoittelu, nauttiminen, rentous, yksinkertaisuus ja ennen kaikkea usko ja luotto oman joukkueemme mahdollisuuksiin. Kärsivällisellä tekemisellä päästään vielä pitkälle.

Salla Risku
Pesä Ysien lukkari 

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Uusimmat blogikirjoitukset