Kesä on taas taittunut syksyyn ja katseet ovat jälleen kääntyneet alkaneisiin ja alkaviin palloilusarjoihin. Jääkiekon puolella SM-liiga on jo alkanut ja Mestiksenkin ensimmäiset kierrokset on saatu pelatuksi. Maamme kolmanneksi korkeimman sarjatason, Suomi-sarjan, joukkueet aloittavat pelinsä nyt syyskuun lopulla.
Imatralla on jääkiekkorintamalla tapahtunut paljon viime kauden jälkeen. Uusi kaksiratainen jäähalli avasi ovensa 1.8.2011 ja Imatralainen jääkiekkoväki pääsi viimein uuteen toimintaympäristöön Karhumäelle. Vanha Näreharjun jäähalli palveli joukkueita ja kannattajia pitkän taipaleen ja sen ovien sulkeutumisen myötä sulkeutui myös pieni palanen Suomalaista jääkiekkohistoriaa. Tunnettiinhan Näreharju laajalti ympäri Suomen vaikeimpana mahdollisena paikkana pelata vierasjoukkueen kannalta. Paljon perinteitä sentään siirtyy Karhumäen uuteenkin halliin, kun Ketterä ikonien (Lippojoki, Renlund, Pekkala) pelipaidat nousevat uuden jäähallin kattoon jäähallin avajaisten juhlahumussa.
Jos on Imatralaiselle jääkiekkoilulle saatu uudet puitteet toimia, ovat myös seurat kehittäneet ja uusineet toimintamallejaan. Ketterä Juniorit ry palkkasi Jussi Aallon toiseksi täysipäiväiseksi valmennukseen keskittyväksi henkilöksi ja on näin pystynyt tehostamaan varsinkin pikkujunnujen toimintaa. Ketterä ry taas on kehittänyt myynti- ja markkinointiosastoaan peräti kahden päätoimisen myyntipäällikön palkkaamisella. Jorma Simola ja Tiina Rahikainen vastaavat nykyään seuran markkinoinnista ja myynnistä. Ketterä ry:n johtokunta on uudistunut ja emoseura saanee syyskokouksessaan myös uuden puheenjohtajan pitkäaikaisen puheenjohtajan Tuomo Männistön vetäytyessä tehtävästä omasta pyynnöstään.
Ketterän edustusjoukkue on sekin uusinut ilmettään ja alkavalle kaudelle koossa on nuorentunut ja erittäin urheilullinen joukkue. Joukkueessa nähdään toistakymmentä uutta pelaajaa. Tosin uusista pelaajista muutama on Kettterän vanhoja kasvatteja. Muutenkin joukkuetta on kasattu nimen omaan Etelä-Karjalaisista pelaajista ja paluumuuttajia maailmalta on saatu ryhmää kiitettävästi. 15:sta edustusjoukkueen pelaajan syntymäpaikka on joko Imatra tai Lappeenranta, joten tulevalle kaudelle lähdetään pääosin paikallisin voimin. Noin 90% edustusjoukkueen pelaajista löytyy ainakin jonkin verran otteluja myös SaiPan paidassa, joten Etelä-Karjalaisen juniorikiekon hedelmistä nautitaan entistä vahvemmin myös edustusjoukkuetasolla. Suomi-sarjan viime vuosina selkeästi koventunut taso asettaa sopivan kovan haasteen nuorille hieman yli 20-vuotiaille pelaajille ja onpa joukkueeseen saatu takaisin myös vanhempiakin useita vuosia muissa seuroissa kiertäneitä Ketterä- ja SaiPa-kasvatteja.
Kaiken uutuuden viehätyksen ja humun keskellä on kuitenkin välillä hyvä pysähtyä muistelemaan myös jotain vanhaa. Ketterä ry perinteikkäänä, jo yli 50-vuotta vanhana seurana, on yksi Imatran tunnetuimpia asioita muualla Suomessa. Muualla asuville ihmisille nimittäin tulee yllättävän usein Imatrasta mieleen Imatrankoski, valtion hotelli, Imatran kylpylä, Fortum ja Ketterä. Ketterä seurana siis liitettään vahvasti Imatraan ja se on tunnettavuudeltaan yllättävän korkealla myös Etelä-Karjalan ulkopuolella. Useat vuodet -80 ja -90-lukujen 1-Divisioona- ja ns. Mestis-joukkueena ovat jääneet ihmisten mieliin. Niitä perinteitä tulee kunnioittaa ja vaalia. SaiPa ”idän ihmeenä” ja Ketterä vahvana Imatralaisena jääkiekkoseurana luovatkin yhdessä kuvan koko Etelä-Karjalaisesta jääkiekkoilusta, jonka kehittäminen ja eteenpäin vieminen yhdessä, on kaikkien em. seurojen toiminnassa mukana olevien yhteinen asia.
Yleisesti todetaan, että ihminen, joka ei tiedä mistä on tulossa, ei myöskään tiedä minne on menossa. Sama pätee mielestäni myös urheiluseuroihin. Siksi onkin tärkeää pitää taustat ja perinteet mielessä, kun tulevaisuuden suunnitelmia ja visioita rakennellaan. Siis jotain uutta ja jotain vanhaa. Siinä yksi menestysresepti joukkueurheilussa ja palloilulajeissa. Imatralaisella jääkiekkoilulla nämä elementit ovat koossa kautta 2011-2012 varten.
Jääkiekkoterveisin,
Jussi Salo
Päävalmentaja /
Urheilutoimenjohtaja
Ketterä ry
Lisää kommentti